Klamydia
Kondomin käyttö suojaa sukupuolitaudeilta.
Klamydia on yksi yleisimmistä sukupuolitaudeista. Sen aiheuttaja on Chlamydia trachomatis-niminen bakteeri, joka tunkeutuu solun sisään lisääntyäkseen siellä.
Viime vuosina nuorten, alle 20- vuotiaiden keskuudessa, klamydia tapausten määrä on lisääntynyt. Klamydian toteaminen on nykyisillä testeillä helppoa. Testien ulottaminen osaksi tavallisia terveystarkastuksia ja ehkäisyneuvontaa puoltaa paikkansa tämän yleensä oireettoman taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Tartunta
Klamydia tarttuu emätin-, peräaukkoyhdynnässä tai suuseksissä. Se saattaa tarttua myös synnytyksessä, jolloin vastasyntynyt voi sairastua silmätulehdukseen tai keuhkokuumeeseen.
Kondomi suojaa hyvin klamydiatartunnalta.
Itämisaika on tavallisesti 1-3 viikkoa, mutta se voi olla pitempikin. Infektio saattaa olla oireeton jopa vuosia, mutta on silloinkin aina tarttuva.
Oireet
Klamydia on sikäli salakavala tauti, että se ei välttämättä aiheuta lainkaan oireita, tai oireet ovat hyvin lieviä, varsinkin naisilla.
Klamydian oireina voi naisilla olla virtsaputkentulehdus, johon liittyy tihentynyttä virtsaamistarvetta, kirvelyä virtsatessa, alavatsa- ja ristiselkäkipua, kuumetta, kipua yhdynnän aikana.
Klamydiabakteeri voi aiheuttaa kohdunkaulantulehduksen, johon liittyy valkovuotoa, kirvelyä virtsatessa ja usein epäsäännöllistä veristä vuotoa.
Klamydiainfektio aiheuttaa miehillä yleensä virtsaputkitulehduksen. Tyypillisiä oireita ovat kutina, kirvely virtsatessa sekä väritön tai vaalea vuoto virtsaputkesta. Noin joka viidennellä miehellä virtsaputken klamydia on oireeton.
Taudin toteaminen
Klamydiainfektio voidaan todeta helposti terveyskeskuksessa otettavasta virtsanäytteestä. Ennen näytteenottoa on oltava virtsaamatta 2 tuntia. Naisilla klamydiatesti voidaan tehdä myös virtsaputkensuulta tai kohdunkaulasta pumpulitikulla otetusta näytteestä.
Hoito
Klamydiaa hoidetaan onnistuneesti antibiooteilla. Tartuntatautilain mukaan klamydia kuuluu ilmoitettaviin sairauksiin, joten hoito on maksuton. Tartunnan saaneella on velvollisuus hoitaa itsensä ja auttaa tartunnan lähteen sekä tartunnalle altistuneiden muiden henkilöiden jäljittämisessä.
Hoidon jälkeen kontrollikäynti noin 3–4 viikon kuluttua.
Hoitamattomana
Hoitamattomana klamydia voi aiheuttaa munanjohtimen tulehduksen, joka voi johtaa kohdunulkoisiin raskauksiin tai lapsettomuuteen.
Raskaudenaikana klamydiatulehdus saattaa johtaa ennenaikaiseen synnytykseen ja keskosuuteen.
Synnytyksen yhteydessä kohtuun levinnyt tulehdus aiheuttaa lapsivuodekuumeen.
Vastasyntynyt voi saada klamydiatartunnan synnytyskanavasta, jolloin seurauksena voivat olla silmän sidekalvontulehdus, välikorvantulehdus tai keuhkokuume.
Miehellä klamydiainfektio voi johtaa lisäkivestulehdukseen. Lisäksi on löydetty viitteitä siitä, että miehenkin klamydiainfektio voi aiheuttaa hedelmättömyyttä.
Klamydia saattaa laukaista reaktiivisen niveltulehduksen henkilöillä, joilla siihen on perinnöllinen alttius.
Lähteet:
Duodecim. Klamydiauretriiitti ja -servisiitti YKT 03.05
Tays-infektio nro 5
Kansanterveyslehti 10/2001


