Ampiaisten ja mehiläisten pistot
Ampiaisten ja mehiläisten yksittäinen pisto ei ole vaarallinen terveille aikuisille. Pisto aiheuttaa iholle kipeän, punoittavan paukaman. Jos pisto on suussa, nielussa tai kaulassa, saattaa turvotus ahtauttaa hengitysteitä ja aiheuttaa tukehtumisvaaran. Monta pistoa samanaikaisesti voi aiheuttaa yleisoireita kuten kuumetta, pahoinvointia sekä tajunnanhäiriöitä. Nämä oireet ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Osa ihmistä voi kuitenkin myös olla allergisia ampiaisten ja mehiläisten pistoille. Heille suositellaan aina mukana pidettävää adrenaliinipistoskynää ensiavuksi.
Ennaltaehkäise pistot
- pukeutumalla vaaleisiin, pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin
- käyttämällä lakkia, kenkiä ja sekä suojaverkkoa ulkona nukkuvan lapsen suojana
- älä huido
- välttämällä voimakkaita hajusteita
Itsehoito
- ampiaisen ja kimalaisen pistin poistuu iholta hyönteisen mukana. Poista mehiläisen pistin varovasti veitsen terän tai kynnen avulla.
- pistokohdan kivun ja turvotuksen vähentämiseksi voi iholle laittaa kylmäpussin/jääpalan (kylmää ei tule laittaa suoraan iholle vaan esimerkiksi kiedottuna ohuen kankaan sisään)
- hiukan kostutettu sokeripala imee myrkkyä itseensä pistoskohdasta
- vältä raapimasta ja puristelemasta pistokohtaa, vaikka se kutiaakin (puristaminen tyhjentää rakkulaan jääneen myrkyn ihon alle ja pahentaa tilannetta)
- pistokohta desinfioidaan tulehduksen estämiseksi antiseptisellä aineella
- kyypakkauksen suun kautta annosteltavia kortisonitabletteja voi käyttää ohjeen mukaan oireiden helpottamiseksi
- piston jälkeistä kutinaa ja turvotusta voi lievittää miedolla kortisonivoiteella ja suun kautta otettavalla antihistamiinilla
- kipuun voi ottaa särkylääkkeen
- seuraa vointia 1-2 tuntia.
Ota yhteys lääkäriin jos..
- on kuumetta, pahoinvointia sekä tajunnanhäiriöitä
- kyseessä on pieni lapsi, raskaana oleva tai heikkokuntoinen iäkkäämpi ihminen
- pisto on suussa, nielussa, silmässä ja turvotus lisääntyy nopeasti
- on monta pistoa samanaikaisesti
- piston saaja, jolle on aikaisemmin tullut allergiaoireita (voimakkaat allergiset reaktiot, kuten punakka läikikäs iho, levottomuus, kasvojen ja kaulan turpoaminen, hengitysvaikeudet ja nopea syke kehittyvät yleensä nopeasti)
- ihokohta tulehtuu
Lähteet: Duodecim, YKT
Apteekkariliitto, Yliopiston apteekki
Päivitetty 26.05.2005


